Irtopäälliset sohvaan

Tämän sohvan irtopäälliset tehtiin perheelle, jossa oli ”villi” kissa, nimeltä Nemo. Nemo oli tehnyt sohvaan kyntensä jäljet aikansa kuluksi, alkuperäinen kangas oli päädystä toisen käsinojan kohdalta rikki. Sohva itsessään oli tukeva ja kuosissaan.

Miksi siis hävittämään sohvaa, kun pystyimme näin säästämään rahaa ja luontoa….

Sohvan käsinojat paikattiin lopuksi vielä sohvan istuintyynyn alapinnalta otetulla kankaalla, jolloin saatiin paikkaan samaa kangasta, kuin sohvassakin. Paikkakankaan irrottaminen oli helppoa, koska istuintyynyn päälliset olivat vetoketjulliset. Uutta kangasta tilalle ja kukaan ei arvaakkaan asiata.

Nemo oli myös merkannut kynsineen tv-tuolin. Se päätettiin päälystää uudelleen.

Tuoli kuljetettiin työtilaani, jossa mieheni autti purkamaan sen osiin. Purkamisen jälkeen tutkittiin tuolin pehmusteet ja todettiin niiden aikojen kuluessa tiivistyneen, mutta kun olivat muutoin ryhdissään, päätimme vain lisätä uutta materiaalia.

Asiakas itse hankki mieleisensä kankaan ja minä tein tuolista ”uuden”. Ensin kaavat piirsin kuitukankaalle ja sitten uudet pehmikkeet liimalla kiinni. Päälle tukea antamaan muokkauskankaat ja sitten päälliset. Tyyliä hieman päivitettiin ja niinhän tuoli onkin kuin uusi.

Verhoilutyö vaatii monia, monia sovittamisia, siksi tuolin kuljettaminen työtilaani helpottaa asioiden sujumista.